Lehdistötiedote / Pressmeddelande

Tulokset Kamarikuoro Bel Canton järjestämästä ”Uutta kuoromusiikkia”- kilpailusta

Syksyllä 2017 Kamarikuoro Bel Canto julisti suomalaisille tai Suomessa pysyvästi asuville säveltäjille sävellyskilpailun. Tarkoituksena oli tuoda uutta eloa ja innostusta korkealaatuisen kuoromusiikin luomiseen. Samalla haluttiin myös kartuttaa repertoaaria.

Jokaisen osallistujan piti jättää kaksi sävellystä – yksi hengelliseen ruotsinkieliseen tekstiin ja yksi maalliseen ruotsinkieliseen tekstiin – kumpikin kestoltaan 3 – 5 minuuttia.

Bel Canto vastaanotti 22 kilpailuehdotusta eli 44 sävellystä. Kilpailu vietiin läpi  nimimerkkien suojassa, anonyymisti.

Kilpailuraadin puheenjohtajana toimi Kamarikuoro Bel Canton taiteellinen johtaja Dan Lönnqvist. Juryn jäseniä olivat kuoronjohtaja ja pedagogi Malin Storbjörk ja Suomen Säveltäjät ry:n ( Finlands Tonsättare rf.) jäsen, freelancer-säveltäjä Jyrki Linjama.

Palkinnot jakautuivat seuraavasti:

Ensimmäinen palkinto (3.000 €), Mikko Sidoroff, sävellyksistä
– 
Nu firar himmelens makter (teksti Suuren paaston ajan ortodoksisesta liturgiasta)
Nordisk vår (teksti Edith Södergran)

Toinen palkinto (2.000 €), André Aho, sävellyksistä
– Kom till mitt arma hjärta (teksti J.L. Runeberg)
– Norden (teksti J.L. Runeberg)

Kolmas palkinto (1.000 €), Christoffer Pörn, sävellyksistä
– Herre, förbarma dig
– Stjärnenatten (teksti Edith Södergran)

Kunniamaininta (500 €), Pekka Lehto
– Gammal Psalm (teksti Selnecker 1650)
– Hambo (teksti tähän sävellykseen: Laura Seesmeri) 

Kilpailun tekivät mahdolliseksi tuet seuraavilta yhteisöiltä: Svenska Kulturfonden,
KulturÖsterbotten, Harry Schaumans Stiftelse, Konstsamfundet,
Svensk-
Österbottniska Samfundet ja Svenska folkskolans vänner.

logo

Pietarsaari, 23, toukokuuta 2018
Dan Lönnqvist, puheenjohtaja ja taiteellinen johtaja

/ Tävling